Susan Koivulle hopeaa 10.3.2019 Wouwssa, Hollannissa.

Tomi Korhonen
10.3.2019


Susan Koivulle hopeaa Hollannin turnauksesta. Susan Koivu sijoittui toiseksi sunnuntaina 10.3.2019 järjestetyssä turnauksessa Wouwssa, Hollannissa. Susanin neljästä ottelusta kaksi päättyi ipponiin ennen otteluajan päättymisestä, ja kolmas ratkesi golden score- jatkoajalla noin 6 minuutin kohdalla, vastustajan saatua kolmannen varoituksen. Sarjan voitti Loura Noordam, jonka kanssa Susan harjoittelee samassa seurassa Rotterdamissa. Ottelu alkoi tasaväkisenä, mutta huolimattomuus matossa oman heittoyrityksen seurauksena kostautui, kun kurkku jäi suojaamatta ja kilpakumppanin kuristus tehosi.  'siirtymisissä pystystä mattoon pitää olla aina tarkkana ja pyrin itsekin aina etsimään mahdollisuuksia tehdä lukko tai kuristus toisen epäonnistuneen heiton seurauksena', kommentoi Susan matsiaan.