Seuran historia

Seuran perustaminen

Kuopiolainen Judoseura Sakura perustettiin 12.9.1967. Sakuran perustavassa kokouksessa oli läsnä 40 innokasta uudesta lajista kiinnostunutta henkilöä. Perustavan kokouksen oli kutsunut koolle Tapani Länsivuori. Ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin Rauno Hyvönen. Laji saavutti Kuopiossakin nopeasti suuren suosion ja 1970-luvulla tatamilla olikin tungosta, kun peruskursseille saapui usein aikuisia yli 50. Aluksi judossa ei järjestettykään kursseja lapsille.

Seuran nimi

Aluksi Sakuran nimi oli Kuopion Judoseura, mutta vuonna 1975 seuraan liittyivät mukaan aikido ja karate, jolloin nimi muutettiin Budoseura Sakuraksi. Vuonna 1981 aikido ja karate perustivat omat seuransa ja Sakura sai nykyisen nimensä Judoseura Sakura.

Kilpailutoiminta

Sakura osallistui alusta saakka judojoukkueiden sarjoihin. Paikka oli pääasiassa I-divisioonassa, mutta vuosina 1976 ja 1977 Sakuran joukkue otteli mestaruussarjassa.  Tältä kaudelta vanhemmat judokat muistavat monia kovia "sarjajyriä" mm. Vesa Rossin, Viljo Toroin ja Taisto Kuuselan. Sakuran alkuaikojen valmentajina toimivat seuran ensimmäiset mustavöiset judokat Wolfgang Dhuy ja Mauri Viholainen. Sakuran ensimmäiset menestyksekkäät kilpailijat olivat Seppo Hakkarainen (nuorten SM-kulta 1969) ja Jukka Salonen (nuorten SM-kulta 1971). Ensimmäisen aikuisten SM-mitalin toi Sakuralle Seija Kujala, joka vuonna 1977 saavutti SM-pronssia.  Hän uudisti saavutuksensa seuraavana vuonna, jolloin myös Jyri-Matti Kauranen toi Sakuralle SM-pronssia. Ensimmäinen Sakuran aikuisten Suomen mestari on Kirsi Honkalampi, joka voitti SM-kisat vuonna 1987.  Kirsi voitti Suomen mestaruuden myös vuosina 1988, 1990, 1992 ja 1993. Susan Koivu voitti Suomen mestaruuden vuonna 2000. Sakuran menestyksekkäin kilpailija on vuoden 2001 Suomen mestari Mika Toroi, joka on hankkinut sijoituksia myös MM- ja EM-tasolla.  Vuonna 2003 Suomen urheilutoimittajat valitsivat Mikan vuoden parhaaksi judokaksi. Edellä mainittujen lisäksi aikuisten SM-mitaleita ovat saaneet Sirpa Leppänen (1982 ja 1983), Antti Kolehmainen (1984),  Ari Kyllönen (1996, 1997, 1998, 1999, 2000, 2001 ja 2002) sekä Asser Kokkonen (2002 ja 2003). Lisäksi nuorten SM-mitaleja Sakura on saavuttanut tasaisena virtana aina 1980-luvun lopulta lähtien toimivien nuorten kilparyhmiensä ansiosta. Tänä aikana nuorten Suomen mestaruuden ovat saavuttaneet Mika Toroi (1996), Antti Kulin (2001) ja Pasi Tuomela (2005). Kansainvälisiä nuorten mitaleita Pohjoismaista ja Euroopasta ovat Sakuralle tuoneet Mika Toroi, Otso Roine ja Pasi Tuomela.

Judoliiton virallisessa seuraluokituksessa Sakura on 1990-luvun puolivälistä lähtien ollut toistuvasti kymmenen parhaan seuran joukossa. Vuonna 2001 sijoitus oli seitsemäs ja vuonna 2002 kuudes. Vuonna 2003 Sakura valittiin Suomen judoliiton vuoden judoseuraksi.

Puheenjohtajat kautta aikojen

1967-1970 Rauno Hyvönen
1971-1973 Tapani Länsivuori
1974         Timo Harju
1975-1980 Ilpo Nykänen
1981-1985 Timo Harju
1986-1994 Taisto Kuusela
1995-2002 Ari Kyllönen
2003         Kari Hartikainen
2004-2006 Juha Kankkunen
2006-2010 Timo Harju
2011-2012 Raimo Vaskelainen

2013-2014 Päivi Ronkanen

2015-2021 Tomi Korhonen

2022-         Marko Savolainen